Jostakin syystä läppärilaukut ovat henkilökohtaisesti alkaneet tuntua erittäin himottavilta, varsinkin tuo allaoleva Dakinen District (värinä Black Stripe)
Kukaan muu ei varmaan tykkää, mutta musta toi on aika söpö, tuo mieleen aamutohvelit, kahvikupillisen ja sanomalehden.
Minut valtasi myös hillitön tarve ostaa farkut. Tosiasia on, etten ole ostanut itselleni farkkuja miljoonaan vuoteen, elän toisten farkuilla, jotka ovat keräytyneet kaappiini mitä maagisimmalla tavalla.
Farkuista farkuimmat ovat tietenkin farkut with boyfriend cut, ja toivoisin että pääsisin pian JC:hen rahaa polttamaan.
Nyt tulee ehkä mieleen että mitä ihmeellistä on kuluttaa rahaa ja ostaa poikien farkut. Minäpä kerron.
Ne on söpöt.
Ne on löysät. Rennot. Ihanat.
Ne on hillitysti epäsiistit.
Ne sopii niin tiukan topin kun vanhan ja suttuisen collegepaidankin kanssa.
Ne ei kiristä, purista ja niihin mahtuu aina, vaikka olisi lihonutkin muutaman kilon.
Ne näyttää hyviltä, vaikka niihin tulisi reikiä, tahroja tai vaikka lahje alkaisi vähän purkautua.
Mutta ne kuuluvat siihen farkkukastiin, jotka täytyy valita huolella: jos ne ovat liian tiukat ja tyttömäiset, ne näyttävät vain huonosti istuvilta farkuilta.
Jos ne ovat muodottomat ja lyhyet, näytät lihavalta.
Jos ne myötäilevät liikaa vyötäröä, näytät yhä lihavalta.
Kankaan tulee laskeutua juuri oikealla tavalla juuri oikeista kohdista, sen tulee olla juuri sopivan paksuista, niiden pitää olla juuri sopivan väljät ja juuri täyteläisen kuluneet lahkeet. Kankaan tulee repsottaa, muttei liikaa. Lahkeiden kuuluu olla sopivan leveät... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tässä muutamia boyfriend's cut:eja, joista osa on hot, kun taas osa pelkästään huonosti istuvaa denimiä.
Ja tällaisten kenkien kanssa ne ovat erittäin hot:
Lisäksi katkaisin lähes täydellisen henkisen eristäytymiskierteeni ja vietin perjantain ja lauantain Koposten hellässä/ei niin hellässä huomassa. Nyt olen ainoastaan vähän outsider ja tiedän, ettei rasvattomaan mokkapalataikinaan kuole.
En tiedä onko kyseessä kaamosmasennus, säälittävä mutta pakollinen säälittävän mutta pakollisen teini- iän voi perse- vaihe, vai jäädyttikö pakkanen vain aivoni, mutta olen alkanut olla iltaisin todella pateettinen (näytän lähinnä lobotomiapotilaalta, kuten siskoni minulle erittäin imartelevin sanakääntein ilmaisi). Sinänsä aika lohduton ajatus: aamuisin (koulua) olen ihan normaali, ainakin minuksi. Iltapäivällä Elina on jotain normaalin ja maanisen väliltä, mutta illalla laahustan vain paikasta toiseen ja vilkuilen, näytänkö yhtä kamalalta kuin kaksi sekuntia sittenkin, vaikka juuri ilta olisi päivän otollisin hetki tehdä kaikkea kivaa eikä miettiä yhä vain kasvavaa juurikasvua.
Ja heti kun menen nukkumaan, tajuan etten saa unta ja että samaa olotilaa tulee jatkumaan seuraavat neljä tuntia.
Voi paskan paskat, kun odotan joululomaa.
Miksi valita, jos voi saada kaiken?
Noelle
