Miten määritellä arvokas kuolema? Voiko kuolema ylipäätään olla arvokas, sehän osoittaa rajallisuutta ja määrittää sen, mitä kaiken on pakko joskus tehdä: loppua.
Miten blogi voi kuolla arvokkaasti? Tämä ei todellakaan ole sitä tehnyt, btw. Kirjoitin tänne viimeksi vuosi sitten, ja sekin oli yksittäinen hairahdus vankassa päivittäisten ajatusten jakamattomuuden virrassa, joka minua auringon noustessa huuhtelee. Kyseinen tapahtuma ei näytä yhtä ylevältä miltä kuulostaa (kompastun jälleen kerran mattoon ja päätän olla kertomatta siitä kellekään, sen sijaan hoidan tunteistani puhumisen mulkoilemalla mokomaa ylihintaista kudelmaa).
Olen aloittanut elämässäni monia juttuja. Olen myös lopettanut niitä sen verran, että tilanne tällä hetkellä on plus miinus nolla. On monia tapoja lopettaa juttuja. Jos olet tekemässä työjuttuja monikansallisessa riistofirmassa, mikä sotii ideologiaasi vastaan, voit mennä pomosi puheille, valistaa häntä kaksi tuntia mitä yrityksenne tekee trooppisille sademetsille ja erota/saada potkut. Tuskin vaikutat asiaan hittojakaan, mutta olet hoitanut homman tyylillä (ellet suu vaahdossa puhuessasi vaahdonnut myös pomosi paidalle).
Sitten olen minä. Aloitan jotain. Innostun siitä. Sitten, jossain määrämättömässä vaiheessa tätä toiminnan ajanjaksoa, se ei enää huvita. Se on kivaa, mutta se on kivaa-listallani viimeisenä. Silloin olisi hyvä hetki lopettaa kyseinen toiminto. Mutta ei. Jätän sen kitumaan.
Esimerkki: aloitin ratsastuksen ala-asteen puolessavälissä. Yläasteella se ei enää innostanut. Koko helkutin yläasteen kävin epämääräisesti talleilla, olin paljon pois, kunnes viimein napsaisin napanuoran katki.
Minulle tuli eilen askartelufiilis. Otin askartelutarvikkeet esille ja aloin hommiin. Suunnitelmat olivat tietenkin kaltaisilleni haihattelijoille ominaisesti suuria. En viimeistellyt yhtäkään korttia. Lopulta pakkasin kamat takaisin laatikkoon.
Yhtenä päivänä aloitin blogin. Tässä se nyt vetelee viimeisiä henkäyksiään. Se vetelee niitä luultavasti vielä monta monituista vuotta, koska en anna sen kuolla rauhallisesti tai arvokkaasti.
Näiden esimerkkien saattelemana mieleeni juolahti, että toivottavasti en ikinä aio jättää poikaystävääni :D
