maanantai 1. joulukuuta 2008

Must Know- merkkejä, osa 2: Gucci

Gucci on italialainen (taas italiaano- Milano, täältä tullaan) muotitalo, joka perustettiin vuonna 1921. Gucci tunnetaan erityisesti laadukkaista vaatteista, nahkatuotteista ja parfyymeistaan. Muotitalon holding-yhtiö The Gucci Group on nykyään ranskalaisen PPR-yhtiön omistuksessa.

Guccio Gucci (okei, minä nirhaisin vahempani tuollaisesta nimestä) perusti Firenzeen oman myymälän vuonna 1921, joka myi laadukkaita nahkatuotteita. Hän panosti tuotteiden laatuun hankkimalla ne parhaimmilta suunnittelijoilta, jonka vuoksi liikkeen maine kasvoi nopeasti hienostuneen asiakaskunnan keskuudessa.
Vuonna 1938 Guccio laajensi yrityksen toimintaa avaamalla toisen liikkeensä Roomaan.
Guccio vastasi itse monien mallien suunnittelusta ja 1940-luvulla syntyivätkin klassiset mallistot, kuten bambukahvainen käsilaukku sekä kuolainkoristeiset mokkasiinit. Nam, sanon minä.

Guccion kuoleman jälkeen vuonna 1953, perheen neljä poikaa jatkoivat firman toimintaa, jonka myötä avattiin uudet liikkeet Lontooseen, New Yorkiin sekä Pariisiin.
1950-luvulla Gucci aloitti luomaan globaalia mainetta modernin yleellisyyden symbolina. 1960-luvulla Guccin merkki sai mainetta kuuluisuuksien käyttämänä, kun mm. Jacqueline Kennedy, Elisabeth Taylor, Pete Sellers sekä Grace Kelly käyttivät Guccin asusteita. Vuosikymmenen lopussa Gucci otti käyttöön legendaarisen tupla-G -logon. Jonka minäkin otaaisin mieluusti kenkiini.

1970-luvun alussa Gucci oli muotimaailman eliittiä ja laajensi toimintaansa Kauko-Itään avaamalla liikkeet Tokioon sekä Hongkongiin. Vuosikymmenen lopussa firman talous ja brändin voima kääntyivät kuitenkin laskuun ja vuonna 1982 Guccista tuli julkinen osakeyhtiö.
1990-luvun alussa Guccin suosio lähti kuitenkin uuteen nousuun vanhan tradition ja uusien innovaatioiden yhdistelmällä.

Tätä vahvisti edelleen amerikkalaisen Tom Fordin palkkaaminen firman pääsuunnittelijaksi vuonna 1994 (jep, minunkin synnyinvuotenani on tapahtunut jotain merkittävää). Ford yhdisti yleelliseen brändiin rohkeita vivahteita kuuluisuuksien ja sivistyneen eliitin tyylistä. Siitä lähtien Gucci onkin ollut nuorten ja menestyvien nk. city-ihmisten yksi suosikkimerkeistä.

Vuonna 1999 muotitalon holding-yhtiö The Gucci Group siirtyi ranskalaisen PPR:n omistukseen.
Fordin lähdettyä firmasta vuonna 2004 Guccin suosio on ollut hieman laskussa (paskat siitä), mutta on yhä yksi muotimaailman arvostetuimpia ja tunnetuimpia merkkejä. Lähin Guccin liike sijaitsee Tukholmassa.

Vain yksi kysymys- kuka ostaa liput laivalle?
Ja nyt seuraa kuvia.






Alla näette ihanat aurinkolasit. Mitkä värit!

Alan kohta itkeä, kun katson noita kenkiä ja tuota nilkkakoristetta... En voi sanoin kuvata, mitä tekisin, jos saisin nyt nuo. Ette halua tietää, mutta voitte silti antaa ne.

Ei aivan yhtä namit kuin edelliset, mutta diskoon- ggrauhh!


Pirtsakka kasarityylinen laukku. Reebokit jalkaan ja menoksi!

Ja tässä se Guccin logo. Tuollainen pyyhkeessä olisi nannaa.

Shoppaamaan, siis.

Ei kenelläkään olis paria tonnia vipata...?

Siinä kaikki tältä erää- mutta älkää luulkokaan, etten palaisi teitä kiusaamaan!

Rakasta lähimmäistäsi- aloita minusta.

- Noelle

Ei kommentteja: