Houkutus koukuttaa. Mutta en valita.

Houkutus.
Tuo ihana sana, jonka kaiku saa kädet vapisemaan ja etsimään huomaamatta taskussa mukana kulkevaa Edward Cullenin kuvaa kuin ketjupolttaja viimeistä röökiä.
Houkutus.
Tuo kaunis sana, joka tuo mieleen valkeat kädet, punaise omenat, Lumikin äitipuolet, taikapeil- no ei nyt sentään. Pikemminkin hopenvärisen auton, kupariset hiukset, uskomattoman voiman ja viimeisimmän leffan mainoksen, joka telkku sylkäisi ulos pari minuuttia sitten.
Houkutus.
Tuo voimakas, huumaava, sana, joka on kaikunut mieleni syövereissä siitä lähtien, kun kesäkuussa 2007 olin täydellisen avuton tajuttuani, että olin lukenut kirjastomme melkein joka ainoan luettavan arvoisen kirjan.

Sitten kohtalo puuttui peliin, tai pikemminkin reppuuni, ja tönäisi- tai no, reppuni tönäisi- hyllyltä kirjan, jonka kannessa oli valkeat kädet ja punainen omena. Houkutus- hymähdin nimen ja kansikuvan yhteydelle. Olin toki törmännyt kirjan nimeen muutaman kerran aiemminkin, lähinnä lehdissä, mutta olin aina sivuuttanut kirjan 'taas-joku-wannabe-Potterin-taikamaailmassa'- kirjana, mutta sinä päivänä päätin ottaa riskin.
Sinä iltana (joo joo, no kello oli jotain 6) ei tullut televisiosta mitään hyvää, joten tuttuun tapaan (ainakin vanhemmilleni tuttuun) kasasin huoneeni sängylle tyynyjä, vähän suklaata, aamutohvelit jne.
Tosin minulla on kyllä tapana lukea melkein missä tahansa. Saatan kävellä keittiöön nenä kiinni kirjassa ja tehdä ruokaa toinen käsi jossain huidellen, toinen käsi kirjaa pidellen (jos sokeutuisin, kukaan ei ehkä heti huomaisi), ja sitten ylitsepääsemättömän hyvän kohdan tullessa istahtaa täsmälleen siihen missä olin kävelemässä, esim.olohuoneen matolle. Kieltämättä mieleeni tulevat vaatteet, jotka jäävät omistajan kädestä minne sattuu. Mutta se siitä.
Sanottakoon, että samana iltana en voinut enää tehdä mitään muuta kuin lukea silmät kirjaan liimattuina Houkutusta. Tilanteen vakavuudesta kertoo myös se, että huoneessani paloi kahden aikaan yöllä vielä valo, kun normaalisti ei lomallakaan meillä ole puolenyön jälkeen mitään valoa. Houkutus oli unelmieni täyttymys. Se oli aivan ihana. Sitä en voi nyt sanoin kovin lyhyesti kuvailla.
Sillä 'kovin lyhyesti' tarkoitan, että minun oli aivan pakko tehdä siitä sitten koulussa syksyllä lukupäiväkirja.
Lukupäiväkirjan lopullinen pituus: 2 vihkoa, sellaista paksumpaa mallia.
Jos joku haluaa sen lukea, tuollahan se on hyllyssä ;D
Luettuani Houkutuksen istahdin puoleksi tunniksí tuijottamaan seinää. Ajatuksianiko? Voi paska, ny se loppu ja onkohan sille jatko- osaa? ja no enhän mä mitään jatko- osaa halua lukea, kun tänkin olen vasta kerran plarannu (minulla on tosikiva (eheh) tapa lukea hyvät kirjat monesti. Monesti. Monesti).
Luettuani Houkutuksen 22 kertaa kahden viikon aikana avasin netin. Arvatkaa kahdesti, mitä tarkoitusta varten.
Ja tässä minä nyt olen, uskomatta onneani. Odottamassa huomista kuin kuuta nousevaa. Odottamassa ihanaa onnen sykähdystä kun huomenna astun Allin kanssa junasta, tai kun istun elokuvateatterin pehmeälle penkille (tai toivon mukaan pehmeälle) ja Edwardin (no joo, Pattinsonin Roopehan se siellä, muuta älkää takertuko yksityiskohtiin) kasvot täyttävät enemmän valkokangasta kuin osaisin edes kuvitella.
Houkutus ei ole kirja. Se on tunnetila.




Mutta koska kyseessä on Noelle Snow, tämä ei ole niin yksinkertaista. Minulla on flunssa. Paha.
En mennyt tänään kouluun. Hyvä.
Jos en voi mennä huomenna, hyvästit Houkutukselle. Erittäin paha.
Ajattelin ostaa kivan korsetin H&M:ltä. Hyvä.
Se ei vaikuta tähän mitenkään. Paha.
Minulla olisi leffalippu valmiina. Hyvä.
Se jää todennäköisesti käyttämättä, jos en mene huomenna. Äärimmäisen paha.
Isi EHKÄ voisi jopa hakea meidät sieltä leffateatterista. Hyvä. Mahtavaa.
Minulla on ehkä kuumetta (en uskalla mitata). Katastrofi.
Menisin Allin kanssa. Hyvä.
Enpä ehkä menisikään, jos en suorita ihmeparantumista huomiseen mennessä. Kansallinen katastrofi.
Mutta silti ajattelin ostaa sen kivan korsetin. Hyvä.
Se ei edelleekään vaikuta tähän mitenkään. Epäilyttävän paha.
Viimeisiä sanoja? "Pahuksen flunssa!"

MUTTA eipäs unohdeta, että kyseessä on Noelle Snow. Härkäpäisin, skitsofreenisin, sekavin, (flunssaisin), nopeaälyisin ja taatusti ehdottomin Houkutus- fani täällä tänään.
Mikään perkeleen pikku flunssahan ei minua pidä erossa Eward Cullenista!!! Siihenhän tarvitaan vähintään merijalkaväki. Ja tällä mielentilalla sekään ei riitä!

Eli HOUKUTUS TÄÄLTÄ TULLAAN JEE NO ONHA TÄSSÄ JO PUOLI VUOTTA JÄRSITTY SOHVANNURKKAA EN TAATUSTI ODOTA PÄIVÄÄKÄÄN KAUEMPAA (no toisaalta, kun vanhempani ovat seuranneet tätä sirkusta koko sen puoli vuotta, uskon heidän olevan enemmä kuin iloisia siitä tiedosta, että piina päättyy ja "vaaleanpunaisten pilvien syndrooma" alkaa) MIKÄÄN PIKKU AIVASTUS EI TAATUSTI ESTÄ SITÄ EIKÄ MIKÄÄN TYHMÄ HERKKULAKKOKAAN PAINUKOON HIITEEN KAIKKI!
JÄÄÄÄKKKKKHOUKUTUUUUUSSSSSSSSS!!!!!!!!!!!

Houkutus.

Houkutus.

Houkutus.

Houkutus.

Houkutus.

Houkutus.

Houkutus.

Houkutus.

Noelle Snow.