Todella- olen noin 80e velkaa vähän joka suuntaan. Isälle, siskolle, kaverille, rinnakkaisluokalla olevalle...
Jopa kirjastolle! Siis wowwow- yhden kirjaston työntekijän palkka varmaan maksetaan minun myöhästymismaksuistani. No jaa, elämäähän se vain on. Tai sitten olen himoshoppaaja, joka elää velaksi- toinen kahdesta.
Nyt olen uudella koneellamme <3<3<3<3<3, ja lasken, milloin täytyy lähteä kälppimään bussipysäkille. Olen nimittäin lähdössä Jyväskylään (kesken koulupäivän- hahhah, luuserit!) yhteen tutkimuskäyntiin. Haluatteko kuulla lisää? (ette tietenkään halua, tämähän oli retorinen kysymys)
Milloin muka olisin noudattanut toiveitanne: kerron siis lisää. LKK eli Lapsen Kielen Kehitys- tutkimus tutkii sellaisten lasten kielen kehittymistä (ihan vaippaiästä asti), joilla on lukihäiriöinen sukulainen. Siis minulla ei ole lukihäiriötä, ja sitähän ne tutkiikin; tuleeko lapsille lukihäiriö. Siellä on muitakin lapsia (joista en ole nähnyt melk. yhtään), ja käytännössä se on sitä nykyään, että kerran vuodessa häippäisen koulusta (kesken koulupäivän- hahhah, luuserit!) ja menen Agoraan (kuka niiden rakennusten nimiä oikein suunnittelee, hä?), teen niiden antamia tehtäviä esim. matikasta jne. Sitten ne antavat jotain karkkia tai jotain, ja shoppaan loppupäivän velaksi.
Lisäksi saan tietää, millaiset ovat esim. äidinkielelliset taitoni. Ja vaikka sitä ette tätä tekstiä lukiessani uskoisikaan (uskon teitä, kullannuput), olen kuulemma erittäin kehittynyt ikäisiini nähden. Eli; olen nero. Ja vaatimaton. (kesken koulupäivän- hahhah, luuserit! Ei kun eihän tämä sovikaan tähän...)
Tulipas taas paljon paskanjauhantaa tyhjästä. No ei se satu, kun tätä harva varmaan lukeekin...
Onneksi me skitsofreenikot emme sellaisesta välitä
XOXO (hahhah, luuserit!)
- Noelle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti